Tietoja yrityksestä

Suomalaista siitepölyä

Siitepöly 100g

hunajaperhe

osa hunajavalikoimasta

Nyt tuli kymmenen vuotta, siitä kun aloitin mehiläistenhoidon pohjanmaalla Pedersöressä aivan Evijärven rajalla, noin puolet pesistä onkin Evijärven puolella.

Suurin osa tuotannostani on laadukasta metsäkukkahunajaa, lisäksi jalostan erilaisia  maustettuja hunajasekoituksia.
Nyt on saatavana myös vapaastikiteytynyttä raakahunajaa.
Lisäksi pyrin jalostamaan kaikki mehiläisten keräämän muun sadon kuten siitepölyn, pergan, propoliksen ja mehiläisvahan.
Pölytyspalveluakin tehdään tarvittaessa.

Heinäholman Mehiläistarhat on perheyritys.
Mehiläisten hoidon, tuotejalostuksen, myynnin ja markkinoinnin hoidan pääsääntöisesti itse joskin vaimo auttaa tarvittaessa.
Tuotteeni myyn pääosin toreilla ja kotoa päin, jonkin verran menee pieniin vähittäiskauppoihin seka enevässä määrin lountaistuotekauppoihin.
Suomalaisen Siitepölyn tuottaminen on ollut ohjelmassa noin viiden vuoden ajan. Kerään kotimaista Siitepölyä Lappforssin kotitarhalta. Siitepöly kerätään päivittäin ja pakastetaan myömempää käyttöä varten.
Siitepöly non varsinainen Superfood.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>